keskiviikko 13. joulukuuta 2017

Päivä kissana

12.00: Heräsin, venyttelin ja katsoin ulos. Siellä oli kylmä talvipäivä. Hyppäsin alas korista ja tassuttelin ruokakupilleni. Törkeää! Se oli tyhjä!
- Henkilökunta! Ruokaa ja heti, naukaisin paheksuvasti. Kului kokonaiset kolme minuuttia ennen kuin ruoka tuli. Se oli kissanruokaa ja makkarankuoria. Tyytyväisenä kehräten aloin syödä.
13.00: Olin juuri aikeissa ottaa torkut kun yksi henkilökunnan jäsenistä tuli paikalle höpisten jotain raittiin ilman tarpeellisuudesta.
- Kuules, minä sanoin. - Minä en halua ulos. Kuuletko? En halua!
Käsittämätöntä, etteivät he ole vieläkään oppineet ymmärtämään puhetta. Päätin lähteä tarkastamaan reviiriäni. Tarkastuskierros oli jo lopuillaan kun huomasin mättään takana hiiren. Nopeasti loikkasin sitä kohti, mutta hiiri huomasi minut ja livahti karkuun. Harmistuneena suuntasin oven taakse odottamaan, että joku tulisi avaamaan sen.
16.00: Otettuani pienet torkut mukavassa korissani henkilökunnan nuorin jäsen tuli "leikittämään" minua. Käsittämätöntä, että he todella kuvittelevat minun pitävän tuon narun päässä roikkuvan paperinpalan jahtaamisesta. Päätin kuitenkin olla kohtelias ja niinpä huitaisinkin sitä pari kertaa.
19.00: Päätin lähteä ulos pyydystämään hiiriä. Siispä suuntasin siihen pellonnurkkaan jossa tiesin hiirillä olevan tapana kuljeskella ja asetuin odottamaan. Jonkin ajan kuluttua kuulin läheltä rapsahduksen. Jännityin, syöksyin hiirtä kohti ja iskin kynteni siihen. Vähän aikaa leikittyäni söin sen ja suuntasin ovelle, sillä halusin päästä nukkumaan.
21.00: Peseydyin, hyppäsin koriin ja nukahdin.

Vilho (12 - 13-vuotiaana)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti