keskiviikko 13. joulukuuta 2017

Valkoinen kissa ja seitsemän pientä kissaa

Olipa kerran valkoinen kissa, jolla oli isä ja emo. Mutta emo kuoli ja isä otti emopuolen. Mutta emopuoli olikin ilkeä. Emopuoli katsoi taikapeiliin ja kysyi:
- Ken on maassa tuuheaturkkisin?
Mutta aina peili vastasi:
- Valkoinen kissa.
Silloin emopuoli käski metsästäjän viemään valkoisen kissan metsään. Metsästäjä teki niin. Valkoinen kissa näki metsässä reviirin.
- Kenen reviiri tuo mahtaa olla? mietti valkoinen kissa.
Hän päätti mennä katsomaan lähempää. Reviiriltä löytyi seitsemän maito- ja ruokakuppia. Valkoinen kissa söi yhden ruokakupin tyhjäksi ja joi yhden maitokupin tyhjäksi. Reviirillä oli myös seitsemän lämpöistä koria. Valkoinen kissa meni yhteen niistä makaamaan. Paikalle saapui kuitenkin pian seitsemän pientä kissaa.
- Hei! Tuo valkoinen kissa on syönyt minun ruokakuppini tyhjäksi! sanoi yksi niistä.
- Ja hän on myös juonut minun maitokuppini tyhjäksi! sanoi toinen.
- Ja hän makaa minun korissani! sanoi kolmas.
Silloin valkoinen kissa heräsi ja kertoi miksi oli tullut. Pienet kissat päättivät ottaa hänet taloudenhoitajakseen. He alkoivat elää siten että pienet kissat kävivät töissä ja valkoinen kissa huolehti sillä aikaa reviiristä. mutta eräänä päivänä ilkeä emopuoli katsoi taikapeiliin ja kysyi:
- Ken on maassa tuuheaturkkisin? ja peili vastasi:
- Valkoinen kissa.
Silloin emopuoli suuttui ja lähti metsään mukanaan korillinen myrkytettyjä kaloja. Kun emopuoli saapui pienten kissojen reviirille hän pyysi valkoista kissaa ottamaan yhden kalan. Valkoinen kissa suostui. Hän söi kalan ja kuoli. Pienet kissat tulivat kovin surullisiksi ja hautasivat hänet. Eräs prinssi kuuli tapahtuneesta ja päätti lähteä hieromaan kuonoaan vasten valkoisen kissan kuonoa. Prinssi toivoi sen herättävän valkoisen kissan eloon. Saapuessaan valkoisen kissan haudalle prinssi hieroi kuonoaan vasten valkoisen kissan kuonoa. Silloin valkoinen kissa heräsi eloon. Siitä pienet kissat tulivat kovin iloisiksi. Valkoinen kissa huomasi rakastuneensa prinssiin. He menivät naimisiin.
Loppu.

Vilho (9 - 10-vuotiaana)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti